Tarkennuksena alla olevaan: alkuvaiheessa halutaan yhdistyksiä mukaan toimintaan.
20.9.2024 Hei,
Pääskyvuoren koululla on ollut syksyn aikana runsaasti autoilla tapahtuvaa saattoliikennettä. Autoliikenteen määrä koulun läheisyydessä huolestuttaa todella monia vanhempia, ja myös alueen asukkaita. Viime kevään ja alkaneen syksyn mittaan olemme kokeilleet, ja kokeilemassa erilaisia toimenpiteitä, joilla voisimme kannustaa tai opettaa lapsia ja perheitä kulkemaan koulumatkat kävellen, pyörällä tai bussilla, turvallisesti. Suurin osa lapsista asuu kävely- tai pyöräilymatkan etäisyydellä, ja tiedämme aktiivisten koulumatkojen tuottavan paljon erilaisia hyötyjä.
Nyt olemme kokeilemassa käveleviä ja pyöräileviä kimppakyytejä yhteistyössä CoReorientin kanssa (yhteyshenkilöt viestin kopiona). Tavoitteena on, että vanhemmat, jotka saattavat lapsensa kouluun kävellen tai pyöräillen, voisivat tarjota tätä saattoapua myös muille samasta suunnasta tuleville lapsille. Kuka tahansa vanhempi voi ilmoittautua saattajaksi CoReorientin luomalle alustalle, ja vastaavasti oman lapsen voi ilmoittaa osallistuvan porukkaan. Palvelun menestyksekkään alun turvaamiseksi etsimme nyt ulkopuolista apua. Etsimme vapaaehtoisia aikuisia, jotka ilmoittautuisivat tietylle reitille ja ajankohdalle saattajiksi.
Opastamme kaikki vapaaehtoiset tarkemmin, ja viestimme tästä mahdollisuudesta vanhemmille. Lopullisena tavoitteena on, että kuka tahansa lastansa kouluun saattava vanhempi voisi toimia myös muiden lasten saattajina. CoReorientin suunnittelemaan alustaan pääsette tutustumaan oheisesta linkistä Combomatka (coreorient.com).
– Tätä viestiä saa levittää eteenpäin tahoille, joilla voisi olla kiinnostusta ilmoittautua saattajiksi.
– Vastaa tähän viestiin, mikäli itse olette kiinnostuneita olemaan avuksi.
– Pyrimme saamaan kokeilun käyntiin niin pian kuin mahdollista, joten voimme tehdä opastuksen yksitellen. Mikäli kiinnostuneita löytyy useita, järjestämme yhteisen esittelytilaisuuden.
– Teidän ei tarvitse sitoutua säännöllisiksi saattajiksi, vaan osallistua voi esimerkiksi muutamana aamuna tai iltapäivänä.
Kiitos, jos lähdette mukaan kehittämään uudenlaista palvelua tai autatte meitä etsimään saattajia!
Ystävällisin terveisin,
Anna-Kaisa Montonen, Projektikoordinaattori, Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, liikkumispalvelut
Turun kaupunki
p. 040 523 1040
anna-kaisa.montonen(a)turku.fi