*10.3. Pääskyvuoren talvipäivä Laukkavuoressa, lumettomana. Kilpailut juosten ja mitä kaikkea voitiin tehdä päiväkodin välineillä. Juontajana ollut Lasse M. totesi, että täytyy vain alistua ja ottaa vastaan, mitä näillä leveysasteilla saadaan. Juostavat matkat olivat iän mukaan 40 tai 100 m ja lapset tietenkin innoissaan. Olihan järjestetty jotakin kivaa keskelle harmautta ja vesisadetta. Lehtisen Leipomo lahjoitti pullat ja Pouttu Oy makkarat. Palkinnot lahjoituksina.*Hurttivuoren postissa oli sitten viimeinen työpäivä 15.3. Alueemme asukkaat olivat seuralta pyytäneet apua lopettamisen vastustamiselle. Loppu mikä loppu! *Kevätkokous pidettiin 25.3. koululla. Seura ojensi vuoden -91 Yrittäjä-palkinnon Pääskyvuoren kioskin Raija ja Matti Mattilalle, mukana kuvateos, jossa kioski silloin ennen ja nyt. Kuva Pääskyvuoren kioskista syyskuussa 2018.
*Riihimäen puutarhamessuille bussimatka 26.5. Alue oli näyttävä. Kierreltiin katsomassa pihakilpailun voittaneita pihoja ja räystäillä oli laatat tapahtumasta. Näin saatiin raadillemme vinkkejä ja mallia kilpailun järjestämiseen. *Koulun kevätjuhlissa seuran stipendit saivat Torsten Söderholmilta ja Lasse Miettiseltä 6 B luokan Hannes Peltonen, Jaakko Matikainen ja Emma Korventausta sekä 6 A luokan Eveliina Kähkönen ja Pasi Pekola. *Kesä kului pihakierrostouhussa. Pääskyvuori on täynnä toinen toistaan upeampia pihoja, jotka eivät näy kadulle. Eka kierros valmistui ajallaan. Kulmakunta tiedotti asiasta sekä tulevasta syyskatselemisesta. Niinpä 21.8. mennessä pihat jatkoivat elojaan ja raati meni menojaan. Yli 350 pihaa tuli katsastettua ja jokaisen raadin jäsenen vankasta mielipiteensä huolimatta yksimieliseen päätökseen oli päästävä: valittiin isoin ja minitontti sekä atriumpiha. Saimme valita kolme pihaa, jotka menivät kaupungin raadin, Raimo Narjus, Aagot Jung, Arno Kasvi ja Ritva Nummiora sihteerinään Kari Haltsonen, arvosteltaviksi.
*25.8. järjestettiin ulkoilutapahtumassa monenlaisia leikkejä ja kilpailuja koulun takapihalle ja lähimetsään erilaisia tieto- ja taitojuttuja. Tietysti grilli oli kuumana ja pullakahvitkin tarjottiin. *Kulmakunnassa ja Turkulaisessa oli 28.8. tietoa Laukkavuoren uimahallin mahd. lakkauttamisesta. Alueen asukas kirjoitti suivaantuneena: Onko Laukkavuori tappolistalla? Hän uskoi, ettei kaupungin päättäjissä ole ainuttakaan pääskyvuorelaista puolustamassa aluetta, jonne ei ole edes opastetta. Littoistentien kyltti kyllä kertoo, miten Vasaramäki löytyy. Laukkavuorelaisilta ollaan viemässä uimahalli. Posti meni jo, mutta vielä tulee sentään vettä ja sähköä ja puhelimetkin toimivat. Tuntuu, että päiväkotikin palvelee lähinnä varissuolaisia.
*Lokakuu alkoi yhteydenotoilla Pääskyvuoren 1000 asukkaan lähiöstä. Pääskyvuori- ja Varissuoseurat sekä Pääskyvuoren omakotiyhdistys alkoivat pyynnöstä vastustaa suunnittelua. Rakentaminen tuhoaisi virkistyskäytön ja lisäisi liikennettä. Jos kaava toteutuisi aikataulussaan, rakentaminen alkaisi vuosien 1993-94 paikkeilla. Turkulainen ja Kulmakunta otsikoivat asiaa painokkaasti. Laadittiin kirjelmiä kaavoituslautakunnalle. Pääskyvuoren koululle kokoontui runsaasti ihmisiä 9.10. ja järjestäjinä em. seurat sekä aiemmin perustettu Itä-Turun neuvottelukunta. Siihen kuuluivat samat seurat sekä Itäharjun, Kuuvuoren ja Ahtolanmäen edustajat. Paneelissa olivat Ilmari Mäkelä, Seppo Lehtinen, Jukka Paaso, Eino Nurmirinta, Tapio Alapaattikoski ja Pekka Laakso. Ei kuultu ainuttakaan kaavaa puolustavaa. Neuvottelukunta velvotettiin olemaan yhteydessä päättäjiin sekä pitämään asukkaat tilanteen tasalla. 12.10. Lasse Miettinen luki ensimmäisen julkilausuman Auran Aalloille.
*Seuran suurkirpparit 14.10. Varissuon liikekeskuksessa. Saimme isot tilat ja kauppa kävi hyvin ja niin tulevan vuoden lasten mitalit saatiin hankittua. *Syksyllä keskusteltiin Varissuolla ympäristösuunnitelmasta. Kaupunginhallituksen pj. Jukka Mikkolan kanssa tapaaminen 25.10. ja mukana Pirkko Vanne, Pekka Tauriainen sekä Lasse ja Sirkka M. Jätettiin 1500 nimen vastustuslista Pääskyvuoren rakentamiselle. Mikkola kutsui mukaan Juhani Määtän, apulaiskaupunginjohtajan. Mikkola antoi omasta puolestaan siunauksen asialle sekä neuvoi, miten menetellä. Pääskyvuoren kaava-asia jäi seuraavalle vuodelle. *28.10. oli Kulmakunnan kahvitilaisuus: Onni Vihavainen siirtyi Ulvilaan ja Pekka Tauriainen aloitti lehden uutena pomona.
*Syyskokouksessa 13.11. julkistimme pihakilpailuvoittajat: omakotisarjan eka Tuija ja Tapani Tuomi Palometsäntie 41, rivitalosarjassa As Oy Vesipääsky Hurtinkatu 12 ja kerrostalosarjassa As Oy Satakielenpuisto Tikankatu 21-23. Palkintoja saivat sarjojen kolme ensimmäistä ja seuraaville kunniakirjat. Palkinnot olivat Vihermaailmalta, Kultatiimiltä sekä Kauppilan ja Ristimäen puutarhoilta. Turkuseuran syyskokous julkisti kaupungin pihakilpailujen voittajat ja kunniamaininnan sai Hurtinkadun As Oy Vesipääsky.
*25.11. vuoden aikana Pietariin ja Viipuriin tehtyjen matkojen yhteenveto Valma Suhosella. Muistelimme ensimmäistä matkaa Pietariin. Olimme kuulleet Taiteilijoiden talossa asuvista lapsista, joita turvasi kaksi vanhempaa lasta. Perillä kohtasimme ikävän yllätyksen, kun talo oli kuin pommituksen jäljiltä. Ikkunat rikottu, ovet ja seinät hakattu rikki ja lapset oli ajettu takaisin kadulle. Vastassa oli tummanpuhuvia miehiä, jotka lipevästi hymyillen ilmoittivat kyllä hoitavansa tuomisemme lapsille. Kinastelun jälkeen emme luovuttaneet mitään, vaan ajoimme hotelliimme ja mustat autot seurasivat melkein puskurissa kiinni. Älkää nyt menkö, kyllähän me! Lasse M. ja kuljettaja Pertti Ruusunen saivat ”yövuoron”, olihan viisainta vahtia bussia. Aamulla löytyi pietarilaisten ystävien avulla parikin lastenkotia ja kävimme niissä tulevien vuosien aikana useasti. *Johtokunnan joulukahvitus 7.12. Miettisillä. Joulupukkimme vieraili usein Linkkihallissa sekä puistotätien lasten luona. Saatiin melko onnistuneesti vuoden toiminta päätökseen ja suunnittelimme jo tulevaa. Näin muistelee Sirkka Miettinen.