Kuvassa luistelemassa vas. Marja Mauramo ja Tellervo Toivo oik.
Luistinrata Littoistentien ja Hännikönkadun kulmassa yhdisti ennen Päkkärin nuorisoa. Pukukopissa sai kaminassa paistaa makkaraa, jos oikein asiallisesti käyttäydyttiin. Vahtina toiminut Niemisen rouva myöntyi tällaiseen. Parakki toimi myös kaupungin rotanmyrkyn jakopaikkana. Nyt taas puhutaan rottien lisääntymisestä. Onko jälleen sorruttu huolimattomaan kompostointiin. Toinen kokoontumispaikka oli Hännikönkadun alkupään puistoalueella sijainnut palokaivon alue. Paikka komeine kallioineen tarjosi hyviä piilopaikkoja.
Kun ikää karttui niin siellä opittiin pusuttelemaan. Vielä kun ikää lisää karttui niin Sammon huvipuiston Eino Grönin laulut kuuluivat kaivolle. Siitä alkoi uudet metkut kun käveltiin joukolla huvipuistoon katsomaan ja jopa jotkut rohkeni tanssimaan. Piiri laajeni sittemmin aina Littoisten hiekkarannan tanssipaviljonkiin. Nyt kun ikää karttunut paljon mieli palaa palokaivolle.
Nyt olisi hieno tilanne tuoda nykyaikaa palokaivolle, kun on muuttanut lapsia alueelle ja me kokeneet kaipaamme kuntolaitteita ja lapset keinuja ja muuta mukavaa palokaivolle. Enään ei ole alueen pöly haittaakaan, kun puheenjohtajamme sai asfaltoinnin alkupäähän hoidettua. Taisi olla viimeinen asfaltoimaton pätkä koko Päkkärillä. Palokaivon alue uuteen loistoon!
Toivoo Ilpo Toivo