Vähän Pääskyvuoriseuramme alkuhistoriaa, muistelijana Sirkka Miettinen:
*Kymmenisen vuotta toimineen Laukkavuoriseuran pj. Lasse Miettiseen otettiin yhteyttä Turkuseurasta. Josko olisi halua laajentaa toimialuetta ja perustaa seura, joka käsittäisi koko Pääskyvuoren. Mikäpäs siinä. Ilmoitukset esille ja alueen asukkaat mukaan tuumimaan. Pääskyvuoren koululle kokoontui runsaasti porukkaa ja päätettiin seuran perustamisesta. Se tapahtui 5.4.1983. Puheenjohtajaksi valittiin kokoonkutsuja L. M. Löytyi niin paljon innokkaita, että samana vuonna perustettiin naisjaosto sekä nuoriso- ja harrastejaosto. Pääskyvuoriseura oli sitten 16:s kaupunginosaseura.
*Oltiin paljon yhteydessä päättäjiin alueemme asukkaiden toivomien asioiden mukaan.
*Pyynnöstämme alettiin suunnitella puistoa Jaanintien ja Jaaninojan väliselle alueelle. Tavan mukaan sen esittämisestä vei kunnian poliitikko, jolle asia oli esitetty. *Pyydettiin myös siltaa ojan yli Laukkavuoren kerrostaloihin. *Samoin Littoistentielle ja Tilhenkadulle liikennevaloja sekä jalankulku- ja pyörätielle valaistuksia Littoistentien varrelle.
Kaikista tilaisuuksista ja tempauksista laitettiin runsaasti mainoksia puhelintolppiin. Eri taloyhtiöiden lapset olivat aina mukana mainosten tekemisessä limpsan ja pullan voimin.
Laukkavuoren tornikuva Lauri Seppälä 2012.