*Talvitapahtuma su 27.2 Luistelu- ja hiihtokilpailuihin osallistui yhteensä 79 kilpailijaa eri ikäsarjoissa. Uutuutena sarja ”yli-ikäisille”, vuonna 1993 ja sitä ennen syntyneille. Kerrotaan eräästä tähän sarjaan pyrkineestä hiihtäjästä, joka kuulemma kaatui jo lähtöpaikalle hiihtäessään ja jätti kisan sikseen! Mutta muita kilpailijoita ei pienet pyllähdykset lannistaneet. Luistelukilpailuista Tilhenkentältä siirryttiin hiihtämään Jaaninojan varteen kaupungin ylläpitämille laduille. Edellisten vuosien lumi- ja jääongelmista ei ollut tietoakaan, luistelukenttä ja ladut olivat loistavassa kunnossa, sää aurinkoinen ja pakkasta sopivasti. Buffettipaikalla Kalervon grillaamat Auran Palvituotteen täyslihamakkarat, Auran sinapilla kruunattuna, saivat maineensa mukaisen menekin. Soppatykki, jota Elisa lämmitti oikeilla koivuhaloilla, sai hernesopan maistumaan.
Kaupungin liikuntatoimiston Teija Hakala järjesti pulkkakisan ja jakoi esitteitä eri liikuntalajeista. Samasta pöydästä myytiin arpoja ja moni käytti hyväkseen tilaisuutta maksaa jäsenmaksunsa ilman pankkikuluja. Koirat saivat myös tehokkaan ulkoilupäivän kärryjään vedellessä. Palkintojen jako on aina riemukas tapahtuma, sarjansa kolme ensimmäistä palkittiin mitalilla ja kaikki osanottajat saivat palkintopussin. Osanottajien runsaus yllätti toimitsijat ja mitalit loppuivat kesken. Niitä hankittiin lisää ja jaettiin heti seuraavana keskiviikkona. Myös kuuman mehun jakelussa ehti hiihtokilpailujen päätyttyä muodostua jonoa, mutta toivottavasti kaikki kuitenkin saivat luvatut mehut ja pullat.
*Seuran kevätkokous to 31.3. koulussa. * Seuran stipendit jaettu viidelle oppilaalle ja päiväkoteihin ruusut sekä vuoden pääskyvuorelainen-palkinto. *Puheenjohtaja osallistunut koulun saneerauksen valmistumisen juhlaan, koulurakennuksen nimi on Ystävyyden talo. *Pääskyvuoren omakotiyhdistyksen 60-vuotisjuhlassa korostettiin yhteistyön merkitystä alueella. *Pääskyläinen kirjoittaa Kesälomamuistoja, Syksyyn aikaa Itä-Turku tavoite 2-ohjelmassa, Turkuseuran puh.johtajan Pirkko Mikkolan ja seuran puh.johtajan yhteinen kirjoitus, Nuorten nurkka. Mainostajina Seriässä, FläktWoods, Auran sinappi, Turun Kauppatorin apteekki entisten lisäksi.
*Puuhamaahan koko perheen retki su 5.6. *Onnittelemme kultahääparia Sirkka ja Lasse Miettinen elokuussa 2005.
*Ostosmatka Ikeaan la 19.11. ja perillä olimme nelisen tuntia. Paluumatkalla poikkesimme Kasvihuoneilmiössä, joka on ilmiömäinen elämystavaratalo täynnä hallittua kaaosta ja hillittyä hulluutta. Omituisuuksien satumaa siis, joka on nähtävä. Nautimme myös kahvion antimista. *Pääskyläisen 2/2005 juttuja Suolasta on moneksi, Riitta ja diabetes, Suomen askelmestari 2005, Pääskyvuoren leikkipaikka – suunnittelijan kynästä, Nuorten nurkka, Alueesi liikuntavastaavan terveisiä, Polku- ja siivoustalkoot Hurttivuoressa. Uutena mainostajina Starkki ja Sähköextra, Sähkö-Max Oy entisten tukijoiden lisäksi. *Jäsenilta Laukkavuoden uimahallissa tuttuun tapaan polskien ja saunoen, tietenkin makkaran grillausta ja kahvittelua.
Kuvassa pelargonioita Peipposenkujalla elokuun auringossa 2020.