*Talvitapahtuma päätettiin perua, koska ei ollut lunta eikä jäätä ja sää huono. Ajateltiin, että Pääskyvuoripäivän tapahtumassa syksyllä voitaisiin järjestää yleisurheilukisat, joissa olisi mitalit kolmelle ekalle ja pussit kaikille palkintona. Ilmoittautumiset vasta kentällä eli talvikisat korvattaisiin näin. *Pääskyvuoriseuran vuosikokous ti 29.4. varastolla. Seura halusi vuoden aikana autoilijoille Littoistentielle jalankulkijoista varoittavat vilkkuvalot, jotka saatu.
*Pääskyvuorella vietettiin kaupunginosaviikkoa 1.-7.9. *Maanantaina oli äitikaverien avoimet ovet ja kuuntelukävely koulun ympäristön äänimaailmaan. *Tiistaina Itä-Turun eläkkeensaajien boccia sekä Pääskyvuoriseuran tammipuun istutus ja illalla keskustelutilaisuus Soneran tukiasemasta ja alueen pysäköintiongelmista.
*Torstaina 4.9. tutustuttiin Pääskyvuoren luolastoon opastajana Niko Aaltonen (kuva). Vuoren sisällä unohti olevansa maan alla, toki ikkunoita oli vähemmän kuin normaaleissa toimistotiloissa. *Perjantaina oli jalkapalloturnaus lapsille. *Sunnuntaina yhteinen kävely kioskilta Varissuon kirkkoon, jossa Jumalanpalvelus. *Lisäksi lauantaina ja sunnuntaina yleisö pääsi tutustumaan kasarmin taiteilijoiden työhuoneisiin. Tapahtumat keräsivät runsaasti osallistujia.
*Pääskyvuoripäivä Tilhenkentällä la 6.9. osana kaupunginosaviikkoa (iso kuva). Yleisöä oli paikalla runsaasti. Lapset ja aikuiset kilpailivat tikanheitossa. Lapset juoksivat, heittivät palloa ja palkintoina tuoteämpärit ja karkkipussit. Myynnissä oli makkaraa, kahvia, mehua ja pullaa ja arpajaiset saivat suuren suosion. Kirpputorimyyjät myivät tavaroitaan. Rekka-auton lavalla viihdyttivät laulaja Reijo Roivas ja saksofonisti Rapi Tuominen. Kentällä oli leikkimielinen Turun ladun taitoajotapahtuma, joka sisälsi pyörän katsastuksen, liikennesääntökyselyn ja normaalin pyörän hallintaa käsittävän taitoajon. Lisäksi he huolsivat pyöriä, tekivät kumien pumppausta, ketjujen öljyämistä ja ajoasennon määrittelyä. Valonia järjesti liikenneturvallisuustehtäviä sekä vinkkejä liikkumiseen hankalissa paikoissa.
Pienimmille tarkoitettu poniratsastus: Onneksi kaikki halukkaat pääsivät Hannulan tallin pienen Shetlannin ponin selkään, voimat riittivät 1,5 tunnin kyyditykseen. Motivaatio oli koetuksella, kun se joutui kiertämään ympyrää ja joka puolella oli herkullista ruohoa.
*Tänä vuonna järjestettiin jo kolmannen kerran puurojuhla Mukkeliksessa pe 5.12. Osallistujia oli noin 50. Kotkankadun päiväkodin Viherpeippojen ryhmän lapset esittivät tonttutansseja sekä joulupukki Jarl Rosenqvist kävi jakamassa lahjoja lapsille. Glögi, piparit ja Hanna Maaskolan riisipuuro maistuivat kaikille.
*Pääskyläinen kirjoittaa Talvitien asfaltoinnista, joka alkamassa vuoden aikana. Munkkion puiston jalkapallomaalit saatiin takaisin ja suurin puheenaihe Pääskyvuorenrinteen kaava. Lisäksi Pääskyvuoren koulun palkitut, seuran historiaa osa 7 ja 30-vuotias seura, Satujen saari Islanti, Äidin muistolle. Mainoksina mm. Sisustushalli, Kehysaitta, Painotalo Painola, Optikko Ukkonen, APT-Elektro, Hassinen aiempien uskollisten mainostajien lisäksi.