Pääskyvuoripalkinto 2014 – 2019

Kuvassa oik. Reijo Roivas ja Rapi Tuominen musisoivat Pääskyvuoripäivässä la 6.9.2014.

*Pääskyvuoripalkinnolla 2014 palkittu Nina Rantanen on liikuttanut meitä. Littoistentien lapsille tutussa Mukkelis Makkelis kerhokeskuksessa voi järjestää liikuntasynttärit niin tarha- kuin kouluikäisillekin pelikentällä, ”juustomeressä”, telineillä tai tasapainoillen. Nina oli Laukkavuoren uimahallin yrittäjänä nelisen vuotta ja tehokas vesijumppa ja uimaopit ovat jääneet mieleen. Ninan yritys on järjestänyt uimakouluja myös eri kunnissa. Seuran useita jäseniltoja vietettiin Mukkeliksessa.

*2015 vuoden Pääskyvuoripalkinnon sai Päiväkoti Peppiina. Päiväkoti on kodinomainen yksityinen päiväkoti, joka tarjoaa perheen tarpeen mukaan sekä kokoaikaista että osa-aikaista hoitoa. Peppiina aloitti toimintansa vuoden 2000 alussa Pääskyvuoren rauhallisella ja idyllisellä puutaloalueella suuren tammen suojissa. Viereiset metsät tarjoavat mieleenpainuvia ja mahtavia elämyksiä lapsille. Päiväkoti on remontoitu lämminhenkiseksi, Peppiinassa arvostetaan pieniä ryhmiä ja kodinomaista toimintaa. Päivän mittaan talossa touhuaa noin 50 lasta, jotka ovat jakautuneet neljään eri ryhmään. Maaliskuussa 2014 Peppiina laajensi toimintaansa toiseen yksikköön Raunistulaan.

*2016 Itä-Turun eläkkeensaajat palkittiin 40-vuotisesta toiminnasta Pääskyvuoripalkinnolla. Paikallisen yhdistyksen toiminnassa saa uusia ystäviä ja harrastuksia, virkistävää kerhotoimintaa, vaikutuskanavan omiin eläke-etuihin, Eläkkeensaaja-lehden, lomakodin palvelut jäsenhintaan sekä tietoa oman asuinpaikkakuntasi kunnan palveluista. Matkoja Tunisiassa, Italiassa ja Bulgariassa sekä Viron Pärnussa, Saarenmaalla, Pyhäjärvellä sekä Tallinnassa ja tietysti laivaristeilyjä. Kotimaassa Lapissa, tuetuilla lomilla Keiteleellä, Rajaniemessä, Lautsiassa useamman kerran. Lisäksi Liittojuhlia, Liittokokouksia, piirin tilaisuuksia sekä erilaisia koulutuksia, kotiseuturetkiä, konsertti- ja teatterimatkoja ja vierailuja.

*2017 partiolaisten Pääskyvuoripalkinnon vastaanotti lippukunta Mustavuoren sissit, joka perustettiin v. 1937. Toiminta keskeytyi sotien aikana ja alkoi uudelleen v. 1950 osana partiolippukunta Kaarinan Ristiritareita. Toiminta on aikoinaan ollut vahvasti kytköksissä Littoisissa toimineeseen verkatehtaaseen. V. 1967 Ristiritareiden Littoisten osasto eriytettiin omaksi lippukunnakseen, joka otti käyttöön alueen vanhan  nimen Mustavuoren Sissit. 2000-luvun taitteessa toiminta uhkasi hiipua. Muutama vanha johtaja palasi remmiin ja lippukunnan johtajapohjaa laajennettiin lippukunnan ja vanhempien yhteistyöllä. Mustavuoren Sissit on partiolippukunta, joka toimii Kaarinassa (Littoisten srk-talo) ja Turussa (Hurttivuoren srk-koti) Lounais-Suomen partiopiirin alueella.

*2018 Pääskyvuoripalkintoa ei jaettu.

*Pääskyvuoripalkinnon 2019 sai Sirkka Miettinen la 5.9. kiitoksena vuosikymmenten työstä alueella. Pääskyvuoriseuran ensimmäisenä sihteerinä seuran perustamisesta v. 1983 aina 2000-luvun alkupuolelle hän on toiminut vuosia johtokunnan aktiivisena jäsenenä ja joko sihteerinä tai varapuheenjohtajana. Lasten Talvitapahtumaa on vietetty jo 1970-luvun Laukkavuoressa ja kaikkien ikäluokkien lapsia on osallistunut hiihtokilpailuihin ja luisteluihin – joskus juoksu on korvannut talviset lajit. Jonkun on tarvinnut pitää naruja käsissään, kun vuosien aikana on järjestetty monenlaisia tempauksia, retkiä, talkoita, muistamisia, palkintoja, messuilla päivystämistä, kirppistapahtumia sekä humanitäärisiä avustusmatkoja. Sirkan lehtijuttuja aikoinaan aiheesta kuin aiheesta, toki usein Pääskyvuorta koskevia asioita. Myös itse tehdyt kortit syntyvät käden käänteessä. Kamera hänellä on kulkenut mukana ja tietoja tapahtumista on kymmenissä kansioissa. Sirkka ja Lasse Miettinen perustivat Pääskyläinen-lehden v. 1995 ja Sirkan kirjoittama Pääskyvuoriseuran historia luettavissa jatkokertomuksena edelleen. Pääskyvuoriseura onnittelee!