Lasse Ruotsissa
Kun Arcturus jätti Turun, vaan
pelotti hetken, ei suremaan.
Poikahan pelkonsa voitti,
ulkomaan matka nyt koitti.
Innolla laivaa hän tutki niin,
ruumasta aina korkeuksiin
kapteeniin miltei törmännyt,
jollei juoksua hillinnyt.
Saaren suojaan, rantaa vasten
ohjasi kapteeni laivaa lasten.
Pommien pauketta peläten
jatkoivat he murehtien
kotia omaa, sodasta pois.
Ruotsihan heitä auttaa vois.
Lappu kaulassa saavuttiin
Tukholman suureen laituriin.
Karanteeniin, kieltä oppimaan,
uudessa perheessä asumaan.
Kun talo suuri pelotti,
lohtua sai, kovin vierasti.
Suklaiset ja karkit hotkittiin,
omput ja appelsiinit, niin
huonosti olisi käynyt,
jollei syöntiä säädellyt.
Sujui se, siis varta vasten
rauhaa tarjosi arki lasten.
Kirjeitä kotiin lähetellen,
uutta postia odotellen
ja tietoja toinen kirje tois,
miten kotona, kun läksi pois.
Perheessä kyllä autettiin,
sai ilta silmät kyyneliin.
Tultiin lapsukaista katsomaan
pieni on nopea oppimaan.
Kavereita ujostutti,
no, hetken päästä helpotti.
Palloa jalan jo potkittiin
kuin vanhat tutut osattiin,
aina peli yhdistänyt,
jollei sanoja löytynyt.
Koulu työtä kaikkien lasten,
niin myös sotaruotsalaisten.
Tietoa lisää opiskellen,
vanhaa kieltä unohdellen.
Kirkon kellot rauhaa sois.
Ruotsistako muutto pois?
Paljon lasta rakastettiin,
perheeseen siis uskottiin.
Tarinaa monta kuin lasta maan.
-Nyt jäisitkö meille kokonaan,
mamma ja pappa ehdotti.
Äiti ja isä odotti,
perheeseen omaan kuuluttiin,
paluuta kotimaisemiin.
Asiaa ei ymmärtänyt
lapsi Ruotsissa viihtynyt.
Vaikutti sota arkeen lasten,
perheen, suvun erimaisten.
Ystävyys tuli opetellen,
eron hetki nieleskellen.
Kaksi kertaa kieli pois,
kaksi maata olla vois.
Muistoja liittyy perheisiin,
muistoja eri vaiheisiin.
Lasse Miettisen kokemuksista sotalapsena Ruotsissa osallistui itsenäisyyden juhlavuoden runokilpailuun v. 2017. Kuva Lassen koulukuva-albumista, Lasse eturivin toinen oikealta.