Tapahtumia 1986

Vuodesta 1986 on hirveän kauan aikaa, jo viime vuosituhannella sattunutta. Vuoden aikana saatiin uusia jäseniä toimintaan, myös johtokuntaan. Kevätkokouksessa mukana Turkuseuran kaupunkijaostosta Varissuoseuran Kari Haltsonen ja Runosmäkiseuran Jarmo Suomela esittämässä yhteistyöhalukkuuttaan.

*Alkuvuodesta perinteiseksi muodostunut Nappula- eli Pääskyvuoren Talvipäivät, tolppamainoksia käytettiin. Lunta oli reippaasti ja pakkasta sopivasti. Liikelaitokset, pankit, yksityiset ja jopa Laukkavuoren eläkeläisetkin huomattavalla summalla tukivat päivää. Kisat pidettiin Munkkion puistossa, jonne Laukkavuoren huoltomiehet avustivat latujen tekoja. Sarjat olivat v. 1974-83 syntyneille tytöille ja pojille. Lapsia oli mukana 78. Kisat tarvitsevat pyyteetöntä työtä, entä onko lunta. *Seuran johtokunta vei päättäjille jäsenten toiveita: mm. laitettiin anomus bussiliikenteelle Satakielenpuiston kautta. Se olisi auttanut etenkin vanhuksia liikkumaan. *Oltiin mukana Koillisväylähankkeessa, josta vuosikokouksessa piti alustuksen Mikko Kalliokoski sekä turkulaislähetystössä Helsingissä, seurastamme Kalervo Valli ja Lasse Miettinen. Tosin selviä vastauksia ei saatu eikä Pohjoismaista rahoitusta. Asiaa olisi rahoitettava kokonaisuudessaan kotimaisin varoin. Tämä teki hankkeen epävarmaksi. *Pääskyvuoren koulu täytti 25 vuotta. Kalervo Valli oli ojentamassa pokaalia ja Sirkka Miettinen pitämässä puheen. *Jaanintien ja Littoistentien kulmauksessa oli yhteisfilmaus Suomi – Neuvostoliitto Punainen risti -mainoksiin, Miettiset läsnä.

*Liikennevalot Tilhenkadun kulmaan olisi saatava koululaisten turvaksi. Ympäristö on lapsiystävällistä ja Pääskyvuori toistaiseksi rauhallinen, hieman maalaismainen asuinalue. Myös Laukkavuorenpolun (Tiltaltinpolku) päähän saatava kevyen liikenteen valot. Siitä kulkevat päivittäin lapset pyörillään. Autot kaahaavat ainakin 80:aa Kalevantien suoraa. Jäsenille lähetettiin jäsenpostia pari kertaa vuodessa ja seura oli vahvasti mukana useissa liikenneasioissa. Anottiin liikennevaloja Kotkantien kulmaan ja uudelleen bussiliikennettä Tilhenkadulle vanhuksille. Ajettiin asiaa yhdessä Proteesipajan kanssa, joka oli saatu lähelle Tilhenkadun kenttää. Simo Klimscheffskij, jolle anomusta oli viemässä seuramme puheenjohtaja ja Proteesipajan esimies Eino Asukas sekä johtokunnasta Torsten Söderholm, ei luvannut vieläkään bussilinjaa Tilhenkadulle. Seura esitti pysäköintikieltoa raskaalle liikenteelle Västäräkinkadun ja -polun kaarteeseen, kadusta oli puolet tukossa aiheuttaen vaaratilanteita. Mutta sitä ei saatu, vaikka paikka on todella ahdas, ainakin lumikelien aikana.

*Aurajoen koululla tuotiin esille tarkemmin moottoritiehanketta Turku-Helsinki, seuramme jäsenien toiveesta vastustamassa asiaa. Mukana oli myös kansalaistoimikunta, joka kerääntyi silloisen puheenjohtajan kotona ja johdolla. Paneelikeskusteluissa mukana olivat Vihreät, Sos.demit, Kokoomus, SKDL, Rautatiet, TVH ja Turun kaupunki, puh.johtajana Jarkko Järvinen. Tilaisuus radioitiin ja puheenvuoroja käytettiin paljon, välillä kiivaanakin. *Kutsuimme koululle Työeläketoimiston Tuomas Kallialan kertomaan työeläkeasioista. Asia tuntui olevan aika epäselvää jäsenillemme.  *Perustettiin alkuvuodesta Kansalaistoimikunta ja siinä oli mukana lähitienoon useita yhdistyksiä. Seuramme puh.johtaja sen puheenjohtajana ja siht. sen sihteerinä.  Toimikunta, nimikkeenä Moottoritierahat Rantarataan, kävi Helsingissä viemässä vetoomusta moottoritieasiasta se jäsenten toiveiden mukaisesti päättäjillemme. Yhteyksiä pidettiin runsaasti naapuriseuroihin ja yhdistyksiin. Monissa yhteisissä tapahtumissa mukana olivat Turkuseuran kaupunginosajaosto, Varissuo- ja Runosmäkiseurat sekä Pääskyvuoren Lions Club. *Taaskin siivottiin Laukkavuoren rinteitä nuorison jäljiltä. Mukana oli työttömiä karsimassa puita. *Onnittelukäynneillä käytiin jäsentemme synttäreillä ja seurassa alkoi joulupukkitoiminta.

*Kaupunki kaavaili Kalevantieltä Laukkavuorenpolun päähän kevyenliikenteen valoja. *Yhdystietä mahdollisen moottoritien yhteyteen Munkkion puiston läpi vastustivat ankarasti alueen asukkaat. Kansanedustajaehdokkaat Hannu Rautanen ja Leif Blomberg olivat koululla esittämässä kuulumisia moottoritiehankkeesta. *Toinen ei niin paljon vastusta herättänyt hanke oli Pääskyntunneli alittamaan Littoistentie Pääskylänkadulta. Todettiin kyllä, että ei kovin tarpeellinen. *Turkuseura, johon seura oli liittynyt vuotta aiemmin, täytti 30 vuotta. Seuramme onnittelut veivät puheenjohtaja ja sihteeri. *Esitettiin vanhustyön aloittamista, Helga Rajaniemi oli käynyt asian tiimoilta erilaisia kursseja. Yhdistystoiminta ei ole pelkkää työtä, vaan piristävää toimintaa, jossa saa paljon myös itselleen, toteaa Sirkka Miettinen.

Kuva elokuussa 2020, Pääskyvuoren sähköasema on Jaanintien varressa. Jaanintien rakentaminen 1988 läpi peltomaisen kulttuurimaiseman ja yhdistäminen Hämeentiehen tyrmistytti myös elävän historian museoväkeä Kuralan Kylämäessä, joka oli avattu samana vuonna.