Tapahtumia 1987

*Pääskyvuoriseuran historiaa muistellessa palataan vuoteen 1987. Toiminta oli jo saanut muutamassa vuodessa perinteiseksi tulleita tapahtumia. Talvipäivä oli peritty Laukkavuoriseuralta, jota puheenjohtajamme johti. On tullut uuttakin. Johtokunnan tärkein asia on viedä toiveita päättäjille. Esille otettu, että olisi mukavaa saada perhekahvila sulostuttamaan päiväkävelyjä.

*Liikennevalot on todettu olevan aika hyvässä kunnossa, mutta Tilhenkadun kulmaan pitää saada valot turvaamaan koululaisten kadun ylitystä. Koululaisia ajatellen myös Kalevantielle Laukkavuorelle vievän polun päähän olisi laitettava kevyen liikenteen valot. *Seuran johtokuntaa on kehotettu edelleen yrittämään saada bussi edes pari kertaa tunnissa kiertämään Tilhenkadun kautta. *Puistoja ja viheralueita on kiitettävästi, mutta muutamat nurmikot huonossa kunnossa tai jätetty hoitamatta. Kalevantien varsien omakotien on todettu jättävän kävelytielle kurkottavien pensasaitojen leikkaamiset. Oksat iskevät kipeästi ohipyöräilijöitä kasvoille.

*Kokoustiloista on huutava pula. Pääskyvuoren koulu on oikeastaan ainoa paikka, jossa voi pitää kokouksia ja harrastaa. Monitoimitalolle olisi käyttöä kaikille seuroille ja yhdistyksille. Sen saamiseksi käyty vilkkaita keskusteluja. Alueen demarit järjestivät yleisötilaisuudenkin asian edistämiseksi. *Suunnitellun moottoritien linjauksesta asukkaat ovat puolesta ja vastaan. Suurin osa vastustaa asiaa ja seuraa on vaadittu puolestapuhujaksi. Hyväksi alueelle on todettu lyhyt matka keskustaan ja ala-asteen lapsien turvallinen koulumatka.

*Seura toimii Lasse Miettisen ollessa puheenjohtajana. Vuosi alkoi Talvipäivällä Munkkion puistossa 1.3. Laitetaan tässä esille muutamien lahjoittajien nimiä: Laukkavuoren ompelukerholaiset Aili Kesäläinen, Taimi Virtanen, Edit Aalto ja Laila Leppämäki laittoivat kerhossaan markkoja lasten tulevaa tapahtumaa tukemaan. Heikki Kaisla lahjoitti pytyn ja lusikoita, lisänä monet yrittäjät ja yhteisöt. Pakkasta oli paljon, 14 astetta. Tuntui, että kasvot olisivat olleet repeämistä vailla. Lapsia pakkanen ei haitannut ja onneksi ei tuullut. Tilaisuudessa jaettiin jäsenille myös kysely- ja jäsenmaksukaavakkeita.

*Puheenjohtajamme oli pyytänyt kaupungilta lapsille pulkkamäkeä Laukkavuoren rinteelle. 8.3. sitten saatiin yllättävän komea pulkkamäki, oikeastaan laskettelurinne. Sitä on myöhemmässäkin vaiheessa mainittu kaupungin harrastuspaikkojen luetteloissa. *Pidä Suomi siistinä -tapahtumassa jahdattiin roskia Jaanintieltä Hännikönkadulle 8.3., vaan Miettiset ainoina paikalla. Pääskyvuoren kioskin Mattilat tarjosivat näille haravoijille pullakahvit. *Linkkitornin mäkeä käytiin kuvaamassa ja sieltä ihan huipulta löytyi kahva, josta nostamalla maapallo tuntui liikahtavan, ihan vähän ainakin!

*31.5. oltiin mukana Portsaseuran katumarkkinoilla ja otettiin osaa kilpailuihin. *Nummenpakkaseuran puh.joht. Paavo Aitio otti yhteyttä mahdollisen yhteistoiminnan merkeissä.  *Lausteen Nuorisoseuran talossa pidettiin 7.9. asukastiedotustilaisuus, aiheena aluetta koskevat tiesuunnitelmat. Tentattavana oli asemakaava-arkkitehti Risto Tilus. *Nais- ja vapaa-aikajaostot järjestivät syksyllä elotanssiaiset Vänrikinkadun toimiupseerikerholla. Arpajaisvoittoja tuli melkein enemmän kuin oli porukkaa. Todettiin pääskyvuorelaisten olevan reipasta väkeä, kun parketti oli tungosta vaille, kun orkesteri vasta viritteli soittimiaan. Puheenjohtaja esitteli kommentteja MM-kisoja ja Martti Vainiota kohtaan, kun tämän piti juosta 10:n loppukisaansa tanssiaisten aikaan. Olihan selvää, että se verotti osallistujiamme. *Varissuopäivillä oli mukana jäseniämme.

*Tulevaa vuotta suunniteltiin  Lasse Miettisen johdolla, Torsten Söderholm sihteerinä ja Sirpa Koskinen pitämässä kukkaron suuta tiukemmalla. Muina toimitsijoina Saimi Upola, Kalervo Valli, Teuvo Rajaniemi, Ilmari Vainio, Erkki Sarkki, Jukka Laitinen, Lea Niemelä, Aino Viitanen, Saara Nurmi, Irmeli Rytkönen, Olavi Kangasniemi, Pirkko Salminen, Rolf Westman ja Sirkka Miettinen. Mikko Vento valittiin vetämään vapaa-aikajaostoa. Muista päättää johtokunta, keitä johtokunnassa, ketkä jaostoissa. Naisjaosto esitti olevansa innokas vetämään Silja Linen matkoja ja järjestämään kirppareita. Vuosi 1987 päättyi Miettisten tarjoamilla pullakahveilla kotonaan, jossa johtokunnan kokoukset pidettiin, Sirkka Miettinen muistelee.

Kuvassa jutussa mainittu Pääskyvuoren koulu lumen saartamana vuosia myöhemmin.