Tapahtumia 2004

*Pääskyvuoriseuran tarjoama jäsenilta Laukkavuoren uimahallissa la 10.1. *Kevätkokous ke 31.3. Pääskyvuoren koulussa.

*Ennätysmäärä reippaita pääskyvuorelaislapsia osallistui luistelu- ja hiihtokilpailuihin seuran perinteisessä talvitapahtumassa laskiaissunnuntaina 27.2. Pikkupakkanen oli kovettanut hangen pinnan niin kovaksi, että siihen ei saatu latua, mutta hiihtoreitti merkattiin viirein. Ilman lämpötila -2 astetta. Sarjojen kolme parasta saivat palkintokorokkeella asiaan kuuluvin seremonioin mitalit ja kaikille kilpailijoille jaettiin palkintopussit sekä mehua ja pullaa. Musiikin tahdissa herkullinen hernesoppa, tuhtilihaiset grillimakkarat ja kahvit maistuivat niin kilpailijoille kuin huolto- ja huutosakille. Ponikin sai liikuntaa vetäessään kärryissään innokkaita ihailijoitaan. Kulmakunta-lehden reportteri oli myös paikalla ja 3.3. lehdessä juttu tapahtumasta.

*Pääskyläinen kirjoittaa Varhaisen puuttumisen mallista, Pääskyvuoren päivähoidossa tapahtuu, Nuorten nurkassa mm. Valoisa tulevaisuus, Finlandia-hiihto eli Eliisa Pöyhösen liikunnallisesta elämästä. Mainostaja lehdessä mm. Karin metalli Oy ja aiempia mainostajia.

*Seuran syyskokous pe 29.10. Laukkavuoren uimahallissa uiden, saunoen ja grillaten. Mukana Kalevi Wiik, ks. erillinen juttu. *Pääskyläisessä 2/2004 seuran lyhyt historiikki vuoteen 2004 asti. Lisäksi Alueliikunnanohjaajan terveisiä, Nuorten nurkka, Pääskyvuorta rakentamassa osa 7. Johtokunnan jäsen Airi Murto in memorial.

Tornikuva Lauri Seppälä.