Tapahtumia 2009

*Talvitapahtuma on vuoden osalta takana päin. Pitkin viikkoa odottelimme su 22.2. hyviä ulkoilusäitä. Lunta alkoi tupruta jo lauantain puolella ja sunnuntaiaamu valkeni kinosten keskellä. Hiihtolatuja oli pitkin viikkoa hiihdetty kuntoon, mutta kaikki oli lumen alla. Tilhenkenttä puhdistui nopeasti traktorilla ja luistelukilpailu sujui rutiinilla. Onneksi on vapaaehtoisia, jotka haluavat olla auttamassa hyvän asian puolesta. Ladut saatiin kuntoon ja kilpailut pidettyä, sarjat 2006-1998 synt. tytöt ja pojat ja kilpailusuorituksia noin 115. Lasten palkintojen jako on Talvitapahtuman kohokohta. Palkintokorokkeelle huomion kohteeksi pääseminen ja mitalien sekä palkintojen saaminen on upeata. Kamerat räiskyvät, yleisö hurraa ja lapset ovat pirteitä kuin peipposet. Buffetti palveli: Jalostajan hernesoppa, niin hyvää ja paksua sekä Auran makkara maistui. Kahvi, Rostenin pulla ja mehu sopivat laskiaissunnuntaihin. Oli todellinen talvinen tapahtuma ja viime vuosi muisto vain – talvi taisi kestää silloin pari viikkoa.

*Vuosikokouksessa to 23.4. koululla. Turun Seudun Op:n edustajat kertoivat testamentista ja edunvalvontavaltuutuksesta. Keskustelua herätti myös Turun Sanomien artikkeli Itäharju-60/Munkkion puiston kaavakäsittelystä ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa. Asukkaiden, myös omakotiasukkainen vastustus ehdotettuihin rakennussuunnitelmiin lähetettiin tiedoksi asiaa käsitteleville. Pääskyläisessä puh.johtaja Kjell Lundahn kirjoittaa Munkkion puiston kaavasta, jonka valtuusto hyväksyi  31.8. Rakennusoikeus väheni alkuperäisestä 55 % aktiivisen kansalaisvaikuttamisen ansiosta, tarpeeton kioski poistettu ja junaradan tärinä huomioidaan sekä toivotaan Jaanintielle liikennevaloja.

*Koulujen välisissä joukkueyleisurheilukilpailuissa Pääskyvuoren 4. ja 6. luokkien joukkueille voitto 20 koulun joukosta.  *Koulun Talent 2009 -kisan voittaja on diabolo-taituri Jussi Tirkkonen. *WWW-kirjoituskilpailun alakoulusarjan voittaja Eemil Syrjäsuo aiheenaan Kadonneen planktonin arvoitus. *Pääskyläisten muina aiheina mm. Kuin silloin ennen, Aida, Jöötin pronssivalimo ja Taiteilijatalo Fimbull, Nuorten nurkka. Partio aikuisen näkökulmasta, Kosketuksen merkitys, Kulttuurien tuntemus, Kulkulupa, Hei iskä ja äiti. Lukuisille mainostajille kiitokset, lehtemme voitiin painaa tuellanne.

*Elokuussa puheenjohtajaksi valittiin ylimääräisessä kokouksessa Mika Maaskola. Sihteerinä jatkaa Sirkku Nohkola.

*Veepee Lehto juonsi la 5.9. Pääskyvuoripäivän Tilhenkentällä ja esiintyi kitaran kanssa sekä säesti esityksiä. Kotkankadun päiväkodin lapset lauloivat ja leikkivät hienosti. Monenlaisia eläinhahmoja nähtiin. Milloinkas viimeksi on kentällä laulettu yhteislauluja? Nyt laulettiin: Hei rullaati rullaa…Perheen pienimmät pääsivät ratsastamaan ponilla ja luontokilpailun kysymykset aiheuttivat harmaita hiuksia joukkueille. Tikkakilpailu oli aika tasaväkinen, mutta voittajat löytyivät joka sarjasta. Parhaita palkittiinkin. Lisäksi lapset pääsivät kokeilemaan estejuoksua ja vanhemmat pelasivat bocciaa. Arpajaisissa päävoittona Prisma Itäharjun lahjoittama herkkukassi. Kalervon makkarat ja Eliisan lätyt tekivät kauppansa ja buffetti tarjosi myös juotavaa sekä munkkeja. Kirpputorimyyjiä oli mukavasti paikalla.

Pauliina Mäkinen toi terveisiä Turku2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki -säätiöstä. Hän jakoi karkkeja ja pinssejä sekä tietoa tulevista tapahtumista. Tämä Pääskyvuoripäivähän oli yksi säätiön tukema Tule mukaan -tapahtuma, joita on järjestetty yhteensä 24 eri puolilla kaupunkia jo vuoden 2009 aikana. Ville Uutela sai poissaolevana  75-vuotisonnittelut. Tulivathan kukat perille? Myös 75 vuotta täyttänyt seuran entinen puheenjohtaja Lasse Miettinen sai onnittelukukat laulun kera kentällä.

Lasse Miettinen ja seuran sihteeri Sirkku.

*Pääskyvuoriseura tarjosi jäsenilleen illanvieton Laukkavuoren uimahallissa pe 20.11. Uimista ja saunomista tutussa hallissa, minkä jälkeen maistui grillimakkara takkatulen ääressä. Monia lapsiperheitä oli mukana nauttimassa vesileikeistä. Niemisen Erkille lauloimme 80-vuotisonnittelulaulun. Sen jälkeen oli mukava palata muistelemaan yhteisiä retkiä hänen videokuviensa kautta Naantalin Kultarantaan ja Tampereen Särkänniemeen.