Maailman suurin risteilijä 2009

Maailman tämän hetken suurimpaan risteilijään oli mahdollista tutustua Turussa lokakuussa 2009. Laivaa viimeisteltiin samalla, kun pääsimme kurkkaamaan porraskäytävien kautta tiloihin portaat ja lattiat suojattuina muovilla. Laivassa ei  kerrosta 13, muuten kerroksia ehkä 19. Porraskäytävissä näkyi tauluja ja valokuvia kaloista, jääkarhuista, palmuista, apinoista sekä muuta taidetta. Jossain alempana vilahti keltaisia tuoleja, joissa korkea selkänoja. Opaalin teatterin istuimilla kelpaa katsoa esityksiä ja tuoleissa valmiina teline juomaa varten. Käytävien varrella oli pieniä baareja ja eri maitten ruokapaikkoja sekä myymälöitä.
Karibialainen orkesteri soitteli kuumia rytmejä, eräällä soittajalla talvitakki päällä. Kolmen kerroksen välillä, alapuolelta ufon näköinen vuorovesibaari nousee ja laskee ikään kuin usean vesisuihkun voimalla (kuva). On turkulainen toteutus, johon mahtuu kymmeniä ihmisiä. Urheiluauto oli otettu mukaan. Kristallikruunut loistivat upeina ja Opus-ruokasalissa kaikista suurin ison ruokapöydän yläpuolella. Kapteenin pöytään jokainen haluaa päästä kutsuttuna, mutta muuten matkustajilla on oma paikkansa ruokasalissa koko maksamansa risteilyn ajan.
Karaoke-baari odotti esiintyjiä. Huomio kiinnittyi komedialuolaan, jossa amerikkalaisittain oli iso kyltti applause eli silloin taputetaan. Jazzille näytti olevan oma klubinsa. Tytöt näkivät krokotiilipukuun pukeutuneen miehen nousevan ”viemäristä”. Muurattu tiiliseinä tuntuu laivassa erikoiselta.

Seuraavaksi ihmeteltiin kenttää sekä sen ympärillä katsomoa, se oli luistelupaikka matkustajille ja maailmanluokan esiintyjille. 8. kerroksen kannella on kattona taivas. Puutarhan saattoi kuvitella valokuvista, koska kasvit istutetaan myöhemmin ennen risteilyjen alkua. Grilliruokia saa mukavasti viereisestä ruokapaikasta. Varustamon tietojen mukaan laivasta löytyy koulutetut lastenhoitajat ja lapsille leikki-, taide- ja pelialueet, esiintymislavat sekä laboratoriot pikku-Einsteineille. Allasosastoilla saa leikkiä vesitykeillä, uida, istuskella porealtaissa ja seurata vesishowta. Disko ja tanssipaikat kuuluvat asiaan. Lainelautailu onnistuu, samoin seinäkiipeily ja nyrkkeily. Golfia pystyy pelaamaan ja vaijerin varassa voi liukua kävelyaukean yli. Kuntosaleja, koripallokenttäkin löytyy, hierontaa ja kauneuspalveluja on saatavilla. Valokuvaajaa tarvitaan ja karuselli on tarjolla. Taidetta voi ihailla paikan päällä tai ostaa mukaan. Naimisiin pääsee laivan kappelissa.

Kasinossa oli useita ruletti- ym. pöytiä. Yksikätisissä peliautomaateissa näytti olevan kortti- tai setelipaikka. Kolikoilla ei kai pelata. Ettei käy niin kuin pojalle, joka alaikäisenä isänsä kanssa voitti ruotsinlaivalla pelipöydässä yli 900 mummonmarkkaa. Pojan housut valahtivat alas, kun kolikot laitettiin taskuihin.
Hyttejä näkyi monta kerrosta keskuspuiston molemmin puolin. Hyteistä on hieno näköala lasitettujen parvekkeitten kautta. Laivan ulkopuolellakin oli kahdeksan kerrosta normaalin hotellin näköistä ulkoseinää pikku parvekkeineen. Lisäksi muita kerroksia. Keltaisissa pelastusveneissä näkyivät potkurit eli moottoreilla liikkuvat. Laivaan kiinnitettyä ilmalaivaa ei näkynyt, sehän karkasi jo koeajon aikana syyskuussa, mutta saatiin takaisin. Laivan henkilökuntaa oli vartijoina ja oppaina joka puolella. Filippiiniläinen neito sanoi olleensa 5 vuotta laivatyössä juontajana ja viihdyttäjänä. Pari intialaista kaveria, venäläinen, englantilaisia ja baltialaisia nähtiin sekä suomalaisia, joista eräskin rouva sanoi viihtyneensä yli 30 vuotta sisustustöissä. Kansallisuuksia laivalla on useita kymmeniä. Kiinalainen, suomea puhuva mies, oli ollut sisustamassa kahta kerrosta ja levyseppänä työskennellyt Timo ihaili työnsä tuloksia.

Yli 5000 matkustajaa mahtuu laivaan jopa 3000 suuruisen henkilökunnan lisäksi. Viikon risteilyn hinta on 500 – 10.000 euroa ja matkustajien eteen tehdään kaikki mahdollinen. Merten keitaat eli Oasis of the Seas kutsuvat, mittaa laivalla on 360 metriä. Vuoden kuluttua valmistuu yhtä suuri sisaralus Pernon telakalla Turussa.

Pikkuinen Amorella maailman suurimman vieressä.