Virpi Kalliola muistelee muutamien vuosien tapahtumia: Viime syksynä 2001 talvi teki vahvasti tuloaan. Puissa oli lunta ja pakkanen nipisteli poskipäitä. Sitten palattiin todellisuuteen joulun jälkeen eli Varsinais-Suomen talvisiin olosuhteisiin. Lämpöasteet veivät lumet. Pihat ja tiet olivat liukkaita kuin luistinradat eikä lunta näkynyt helmikuun puolivälissäkään. Räystäistä tippui vesi yötä päivää. Tiaisetkin lauloivat kevättä. Ajatus siirtyi viime vuoden helmikuulle. Silloin oli lunta hiihtämiseenkin. Voi sivakoida päämäärättä oksilta tippuvia lumikuuroja väistellen. Suuret kuuset olivat painuneet kapeammiksi raskaiden lumitaakkojensa alla. Pienistä näreitä olivat tuiskut muovanneet outoja, kiehtovia hahmoja.
Puiden kaarnakin oli kuuran vaalentamaa, tuiskun puolelta aina lumen muuraamaa. Aamuisin leijui pakkasusva rinteillä. Oli vain valkoisen ja sinertävän väriä maailmassa. Lumi vaimensi tikkojen koputukset, variksien raakunnat ja närhien rääkäisyt. Jossain napsautti säpsähdyttävästi pakkanen puiden jäistä runkoa ja silloin tällöin sihisi lumisuihku oksalta toiselle.
Tämä kevättalvi 2002 nyt ei juuri moista kokemisen nautintoa ole tarjonnut. Lumi suli alkuvuodesta olemattomiin. Pääskyvuoriseuran johtokunnan jäsenten päätä kivisti lasten talvitapahtuman järjestelyjen vaikeuksissa. Perinne sen pitämiseen on jo 30 vuoden takaista, joten siitä ei hevillä voi luopua. Välillä on jopa luistelu- ja hiihtokisat suoritettu juostenkin. Lapset odottavat kisailua koko alkuvuoden. Täälläpäin niitä ei tuhlaten järjestellä, koska lumitilanne on mitä milloinkin. Kisoja ei voida järjestää tapahtumapäivän aamun tilanteiden mukaan. Valmistelut vaativat aina oman aikansa.
Kuvan myötä voimme siirtyä helmikuuhun 2007, jolloin lunta oli tapahtumassa, kuva Reijo Roivas.