Sadekuuron saattelemana lähti bussimme su 6.6. kohti Tamperetta. Loimaalla ohitimme jättisuuren potkukelkan ja toisen pienemmän. Aku Ankan video loppui sopivasti, kun Näsinneulan torni tuli näkyviin. Tornissa moni aloittikin päivän, vaikka tornin juurella seistessä tuntui, että kaatuu se, kun pilvet liikkuivat. Kahvilan nimi ylhäällä on sopivasti Pilvilinna. Hissi ylös meni 6 metriä sekunnissa. Hienot näköalat ylhäältä Näsijärvelle, Pyhäjärvelle ja Iidesjärvelle ja kaupunkiin päin. Lapsille mieluisimpia olivat laitteet, monikohan kokeili half pipea, joka syöksyy kourua yli 70 km tunnissa alaspäin. Tornadon kieputusvauhti näytti ja kuulosti hurjalta. Vähän rauhallisempaa on Ipanaariossa perheen pienimmille. Lasten eläintarhan eläimet vetoavat pieniin ja suurempiinkin vierailijoihin. Delfinaarion leikkivät pullonokkadelfiinit (kuva) ihmetyttävät, taitavat nauttia esiintymisestä.
Akvaarion iguaania ei haluaisi kohdata luonnossa. Piraijat näyttivät hyvin rauhallisilta neulanterävät hampaat piilossa. Parvi niitä pystyy syömään lehmän luurangoksi muutamassa minuutissa. Sampikalojen mäti on kaviaaria. Suomalaisista kaloista näkyi ainakin siikoja ja särkiä. Eräs Afrikan ahven pitää kehittyviä poikasiaan suussaan. Kaikilla monnikaloilla ei ole edes tieteellistä numeroa, vaan ns. L-numero. Monni kotioloissa voi kasvaessaan täyttää akvaarion. Barbi on kala myös, pusukalat pussailivat altaan pohjaa. Kivikalan erottaa kivikasasta vain silmien liikkeistä, yksi maailman myrkyllisimpiä kaloja. Mikähän kala synnyttää eläviä poikasia? Lisäksi näkyi loistavan kauniita tropiikin kaloja ja upeita koralleja.
Planetaarion pimeydessä tuntui, että on itse planeetalla mukana. Marsissa on uskottu olevan kanavia ja asukkaiden olevan kehittyneempiä kuin maan asukkaat. Avaruusluotaimet ovat oikeasti päässeet tutkimaan Marsin punaista pintaa ja ne pystyvät ottamaan näytteitä jopa 1,5 metrin syvyydestä. On saatu selville, että ilmaa ei voi hengittää, pinnan alla voi kuitenkin olla jäätä. Taidemuseo esitteli alastonta ihmistä. Osa matkalaisista ehti myös kaupungille, missä Pispalan sottiisin osallistujia näkyi kansallispuvut päällä.
Alkukesän bussimatkalla saa olla perillä monta pitkää tuntia. Aikuisetkin nauttivat mukavasta seurasta, hyvästä ruuasta ja juomasta ja siitä, että lapset ovat kilttejä. P.S. tamperelaisen turistioppaan mukaan: -Loistava merinäköala, sanoi turkulainen hotellissa Tampereella.
*Vesibussi Dianalla saaristoretki Seiliin, Nauvoon ja Airistolle muinaistulien lauantaina 28.8. Tutustuimme Seilin spitaalisaaren historiaan ja kirkkoon. Seilissä on kuningas Kustaa II Adolfin määräyksestä sairaala Turun ulkopuolella, jossa on niitty karjan pitämistä varten ja tilat 100 miehelle. Lähes aina potilaat tulivat arkkulaudat mukanaan. Spitaalisten lisäksi saarella oli kroonisesti vanhuudenheikkoja, mielisairaita ja epäsovinnaisesti käyttäytyviä. Korkean puurakennuksen eli fyyrin talon pohjoispuolen ikkunassa täytyi palaa valo Turusta merelle tuleville merkkivaloksi. Sairaala lakkautettiin 1962 ja viimeisinä vuosina siellä oli vain naisia. Nykyisin Turun yliopiston saaristomeren tutkimuslaitos on osa Saaristomeren kansallispuistoa, kirkko kuuluu museoviraston hallintaan. Nauvoon siirryimme vaasalainen turistiperhe mukanamme ja ruokailimme vilkkaan Nauvon vierasvenesataman lähellä Sagassa. Airiston matkailukeskuksessa oli valmistumassa ensi vuoden loma-asuntomessujen taloja lomaosaketalojen rinnalle. Kotimatkalla näimme useita kurkiauroja, muinaistulia ja Turussa olikin lähes elokuun täysikuu. Virkistävä matka hyvässä seurassa!