*Suunniteltu Talvitapahtuma helmikuussa peruttiin (pikkukuva). *Seuran puh.johtaja Kjell Lundahn kirjoittaa Pääskyläisessä viheralueista, valaistuksesta ja ostoskeskus Skanssin valmistumisesta, miten se tulee vaikuttamaan Pääskyvuoren palveluihin. Liikennemäärien kasvu samoin. *Pääskyvuoren koulun oppilaiden Tuntematon sotilas -musiikkinäytelmä loppuvuodelta 2007 sai huomiota ja palstatilaa mediassa.
*Johtokunta kiittää Virpi Kalliolaa ja Kalervo Pohjoiskangasta pitkäaikaisesta mukana olosta seuramme toiminnassa. *Seuran vuosikokous to 24.4. koululla. Pääskyvuoren ja lähialueiden kaavoituksesta ja maankäytöstä kertoi asemakaavapäällikkö Timo Hintsanen. Linkkitorni on tunnuksemme ja alueen suunnitelmat ovat kiinnostavin kaavoitukseen tuleva alue. Linkkitornin ja Pääskyvuoren luonnon säilyttämiseksi Hintsasen mielestä voisi miettiä, olisiko parempi rakentaa muutama kerrostalo pientalojen lisäksi, kun joudutaan mittaviin louhintatöihin. Pääskyvuoriseuran pj. Kjell Lundahn totesi alueen omistajan Senaatti-kiinteistön suunnitelmien olevan omistajan pyrkimystä kohottaa maan arvoa. Kaupunki kuitenkin kaavoittaa. Sillan tekeminen Jaaninojan yli olisi kallis vaihtoehto rakennusoikeuteen nähden, sanoi valtuustossa istuva Lundahn. Liikennesuunnittelijoiden arvio puuttuu, johdetaanko liikenne kuten tämän hetken suunnitelmissa eli Talvitien kautta. Littoistentien risteys saattaa ruuhkautua, onhan Pääskynlennon, koulun ja omakotialueen liikenne risteyksessä.
*Pääskyvuoripäivänä la 24.5. seuran pj. avasi tapahtuman aurinkoisella Tilhenkentällä. Pääskyvuoriseuran 25-vuotisen toiminnan merkeissä ojennettiin viiri Pääskyläisen pitkäaikaisesta painatusyhteistyöstä PH-Peistin Pekka Hintsaselle. Musiikista ja juontamisesta huolehti trubaduuri Turjo, tuttu viime vuodelta. Lasten kilpailuja käytiin pituushypyssä, juoksussa ja tarkkuusheitossa. Parhaita palkittiin ja kaikki osanottajat saivat lavalla taputusten lisäksi karkkipussin. Tikanheitossa oli sarjoja tytöille ja pojille kuin myös naisille ja miehille. Bocciaakin pelattiin. Poniajelu pienimmille oli suosittua. Kuvan paksu Ella-poni vaikuttaa rauhalliselta, vaikka lapsia tulossa kyytiin tungokseen asti. Ohjelman, kilpailujen, kirpputorin ja muun tapahtuman välissä maistui makkara, kahvi ja munkki tai pikkupulla. Ja mikä sen parempaa kuin voissa paistettuja muurikkalätty? No se voissa paistettu muurikkalätty kermavaahdon ja vadelmahillon kera! Tilaisuus huipentui arpajaisiin, joissa oli miespuolinen onnetar. Päävoitto, Prisman lahjoittama herkkukori, matkasi Piikkiöön ja voittajat saivat kiikareita, kesäteatterilippuja ja monenlaista muuta mukavaa. Iltajuhlassa Tilhenkentän lähellä jaettiin myös huomionosoituksia 25-vuotiaan seuran aktiiveille.
*Toukokuussa Pääskyvuoren koulu oli ylivoimainen Miljonis Kopeis. Siis alakoulujen voitto kolmen päivän kisassa, jossa piti saavuttaa pallotellen miljoona koppia. Yhteistulos oli yli 2,7 milj. eli 9002 koppia oppilasta kohti. Iltatempaus varmaankin ratkaisi kisan Pääskyvuoren hyväksi. Hienoa!
*Sirkka Miettinen sai 70-vuotisonnittelut 2/2008 Pääskyläisessä.
*Lehti kirjoittaa myös Varissuon ja Pääskyvuoren joukkoliikennetutkimuksesta. Kyomen-rinki kouluttaa Keniassa. Roskapuheita: Ihmisen toiminnalla on yhteys ilmastonmuutokseen, onhan meitä aika monta miljoonaa ”jäteasiantuntijaa”… Munkkion puiston kaavasta: Kaava oli ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa, joka oli todennut puutteita valmistelussa ja kaava tuodaan taas käsittelyyn. Esitelty kaava mahdollistaisi rautatien puoleiseen päähän kerrostalovaltaista rakentamista ja Jaanintien levennyksen nelikaistaiseksi. Molemmat vähentävät viihtyisyyttä Pääskyvuoren kauniilla viheralueilla. Mainoksia mm. Turun Nappulaliiga, Terveystalo, Kuljetusliike Simo Nohkola, Pääskyvuoren LVI, Parturi-kampaamo Niina K. entisten lisäksi. *Retkistä ja talkoista eri jutut.

*Pääskyvuoriseuran jäsenten illanvietto la 15.11. Laukkavuoren uimahallissa, jossa saunottiin, uitiin ja grillattiin takkatulen ääressä. Mahdollisuus oli talvikenkien nastoitukseen, kun Lions Club/Kupittaa tuli mukaan. Toinen clubilaisista lauloi 80-vuotislaulun Eliisa Pöyhöselle Sä kasvoit neito kaunoinen sävelin: *Eliisa kasvoi kaunoinen isänsä talossa kuin kukka kaunis kesäinen, siell´ Tuurin puolessa, kuin kukka kaunis kesäinen, siell´ Tuurin puolessa. *Kun metsään ajoi Jawalla, niin tytär hermostus, vannotti verivalalla, ett´ loppuu kaasutus, vannotti verivalalla, ett´ loppuu kaasutus. *Urheilu antaa haastetta ja sitkeys palkitaan, kun aivan ilman Epoja, Eliisa jaksaa vaan, kun aivan ilman Epoja, Eliisa jaksaa vaan.