Muut

Pääskyvuoren vaikuttavin pariskunta 2016

Pääskyvuoren vaikuttavin pariskunta 23.9.2016/Aamuset Linkkitornin kupeessa Laukkavuoressa yli 40 vuotta asuneet Sirkka ja Lasse Miettinen ovat lähes jokaiselle pääskyvuorelaisille tuttuja. Miettiset ovat olleet lukemattomin tavoin vaikuttamassa Pääskyvuoren elämään. Se näkyy myös pariskunnan kotona. Makuuhuoneessa on lasivitriini, jossa on valtava määrä valokuvia Pääskyvuoren vaiheista. Valokuva-albumeja on kymmeniä. Sirkka Miettisen varovaisen arvion mukaan kuvia on kymmeniätuhansia. Kuvien …

Pääskyvuoren vaikuttavin pariskunta 2016 Lue lisää »

Sähkökaapit 2014

Turku Energia maalautti 2014 taiteilijoilla kolme sähkökaappia taideteokseksi Keltasirkunpolulla, Palokärjenkadulla ja Lehtokertunpolulla. Kuvan teos Palokärjenkadulla nimeltään City Aquarium, taiteilijan nimi Mia Rosen-Havia.

Mielenilmaus 2013

Kuvassa ahtolalaisten vuonna 2013 järjestämä mielenilmaus liikennevalojen saamiseksi Jaanintielle vaati: -Valot meille, turvallisuutta teille, -Tahdomme punaista, keltaista ja vihreää, -Turvaa koulutielle ja kysyttiin, montako uhria? Pääskyvuorelaiset myös innokkaasti mukana. Valot saatiin lopulta kahteen risteykseen. Sekä Ahtolan omakotialueelle että 70-luvulla rakennettuun Laukkavuoreen tai Munkkion uudemmalle asuinalueelle liikenne sujuu paremmin. Munkkio rakennettiin asukkaiden vastustuksesta huolimatta aivan samoin …

Mielenilmaus 2013 Lue lisää »

Pääskyvuoren nimikkokasvit

Nimikkokasvit: Turun kaupunginosien nimikkokasvit julkistettiin joulukuussa 2013. Pääraati koostui hankkeen järjestäjien eli Turkuseuran, Turun Pientalojen Keskusjärjestön ja kaupungin edustajista. Hanke oli jatkoa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodelle 2011. Nimikkopuita, -pensaita ja -perennoja sai vapaasti ehdottaa. Pääskyvuoren nimikkokasveja ovat raita (uros), pähkinäpensas ja kaihonkukka eli sinisilmä-Maria tai myös nimellä keväinen ikävänkukka. Vuoden 2016 kaupungin pihakilpailussa menestyneen omakotitalon pihanäkymää, kuvassa …

Pääskyvuoren nimikkokasvit Lue lisää »

Muistoja kasarmin portilta 2003 – 2012

Muistoja kasarmin portilta, nimimerkki kertoo: Siirryin työskentelemään Pääskyvuoren vanhalle kasarmialueelle ”valkoiseen taloon” Heikkilästä vuonna 2003 ja olin siellä vuoteen 2012, jolloin talo suljettiin puolustusvoimien käytöstä. Henkilömäärää ja työtä en voi yksilöidä sen tarkemmin, mutta toimiston puolella työskentelin. Alue tuntui Heikkilän kasarmin jälkeen kovin pieneltä ja rakennuskin näytti jo parhaat päivänsä nähneen. Alueen tullessa tutuksi löytyi …

Muistoja kasarmin portilta 2003 – 2012 Lue lisää »

Jaanin paloasema 2012

Vuonna 1968 perustettu paloasemamme on palvellut Itä-Turussa kunniakkaasti 1.6. asti, jolloin palomiehet jättivät aseman ja heitä on nyt mm. uudella Liedon paloasemalla. Tuhannet ihmiset kärsivät turvattomuudesta. Yle on ottanut huomioon asian Mikä mättää -sarjassa. Paloaseman viereisen Ahtolan omakotiyhdistyksen kaksi aktiivista rouvaa aloittivat nimien keruun paloaseman puolesta vuoden 2011 loppupuolella, Merja Heinosen nimi oli paljon esillä. …

Jaanin paloasema 2012 Lue lisää »

Maailman suurin risteilijä 2009

Maailman tämän hetken suurimpaan risteilijään oli mahdollista tutustua Turussa lokakuussa 2009. Laivaa viimeisteltiin samalla, kun pääsimme kurkkaamaan porraskäytävien kautta tiloihin portaat ja lattiat suojattuina muovilla. Laivassa ei  kerrosta 13, muuten kerroksia ehkä 19. Porraskäytävissä näkyi tauluja ja valokuvia kaloista, jääkarhuista, palmuista, apinoista sekä muuta taidetta. Jossain alempana vilahti keltaisia tuoleja, joissa korkea selkänoja. Opaalin teatterin …

Maailman suurin risteilijä 2009 Lue lisää »

Pääskyvuoriseuran perustamisvuosi 1983

Pääskyvuoriseuran perustamisvuoden tapahtumia: Tavaratalo Mini-Hinta tuhoutui tulipalossa Yliopistonkadulla. Tasavallan 9:s presidentti Mauno Koivisto sai 60-vuotisjuhlavuoden postimerkin. Joulurauhan julistuksen televisiointi alkoi. Matille ja Tepolle Emma-patsas (Vuoden miessolisti) ja maagisen yli 50 000 kappaleen rajan ylitys ensimmäisinä Suomessa jo ennakkomyynnissä levyllä Minuun voit luottaa. Vähälaktoosinen maito tuli markkinoille. Puolet suomalaisista oli hereillä jo heti kello 6 jälkeen. Viulisti …

Pääskyvuoriseuran perustamisvuosi 1983 Lue lisää »